Timo Leinon muistoseminaari 16.9.2016

Timo Leinon muistoseminaari 16.9.2016 klo 12-17.00, Tampereen Yliopisto, Pinni B

Filosofian lisensiaatti Timo Leino (16.5.1936 – 18.1.2014) teki uraauurtavan elämäntyön monipuolisena puhealan vaikuttajana, joka pyrki rohkeasti ja määrätietoisesti kehittämään puhealan koulutusta Suomessa. Hän oli mukana aloittamassa logopedian koulutusta Tampereen yliopistossa 1970-luvulla ja luomassa uutta yliopistollista puheoppi-oppiainetta (joka sittemmin on jakaantunut puheviestinnäksi ja vokologiaksi). Leino oli perustamassa Tampereen yliopistoon Puheopin laitosta, jonka johtajana hän toimi 1974 – 2001. Hän vaikutti aktiivisesti siihen, että Tampereen yliopistoon saatiin sekä puhetekniikan ja vokologian professuuri (2000) että puheviestinnän professuuri (2003).

Timo Leino olisi tänä vuonna täyttänyt 80 vuotta. Muistoseminaarilla kunnioitetaan hänen muistoaan ja luodaan katsaus ajankohtaiseen puheen ja äänen tutkimukseen Tampereen yliopistossa.

OHJELMA

12.00-12.30
Tilaisuuden avaus ja juonto: Tuula-Riitta Välikoski 
Kaj Syrjänen: Katsaus puheopin syntyyn Tampereen yliopistossa

12.30-13.00
Anna-Maija Korpijaakko-Huuhka: Kymmenen vuotta logopediaa Tampereen yliopistossa

13.00-13.15
Runotervehdys: Tampereen yliopiston teatterityön tutkinto-ohjelman opiskelijat

13.15-13.35
Tarja Kukkonen: Kommunikaatiokoulu – Kliinisestä työstä opetus- ja tutkimuskohteeksi

13.35-13.55
Hanna Elo: LENA™ – Alustavia kokemuksia automaattisesta nauhoitetun aineiston analyysista lapsenkielen tutkimuksessa

13.55-14.15
Sonja Alantie: Ennenaikaisina syntyneiden ja täysiaikaisten 5-6 -vuotiaiden suomalaislasten Sammakkokertomusten sisällön erot. Alustavia tuloksia.

14.15-15.00
Kahvitarjoilu ja posterinäyttelyyn tutustuminen

15.00-15.30
Pekka Isotalus: Katsaus puheviestinnän tutkimukseen Tampereen yliopistossa

15.30-15.50
Ira Virtanen: Tuki puheeksi

15.50-16.00
Musiikkitervehdys: Mezzosopraano Maarit Aura, säestys Mika Sihvonen, kitara.

16.00-16.30
Anne-Maria Laukkanen: Katsaus ihmisäänentutkimukseen Tampereen yliopistossa

16.30-16.50
Teija Waaramaa-Mäki-Kulmala: Huonokuuloisten lasten kyky tunnistaa tunteita äänenlaadusta

16.50-17.00
Elisa Lairikko, laulu

Seminaarin päätös.

Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton.

Kahvitarjoilun järjestämistä varten osallistujia pyydetään ilmoittautumaan 12.9. mennessä osoitteeseen Jarvinen.Kati.H@student.uta.fi