Kategoria: Laulu

Rentous laulussa

Tämän artikkelin on kirjoittanut laulunopettaja Tero Ikävalko. Alkuperäinen artikkeli sekä muita hyödyllisiä lauluun liittyviä artikkeleja on luettavissa Teron sivuilta: www.teroikavalko.fi

Laulussa soitin on oma keho. Niinpä kyky aistia kehon eri tiloja on ensisijaisen tärkeä. Laulutunneilla tehdään usein rentoutumisharjoituksia. Myös lauluasentoa harjoitellaan. Siihen voidaan etsiä rentoutta ja sen linjauksia voidaan hioa sellaiseen suuntaan, että keho toimii kokonaisuudessaan optimaalisemmin. Ensisijaisen tärkeää on oppia tunnistamaan, jos jossain lauluinstrumentin osassa vallitsee niin voimakas jännitys, että äänen tuotto hankaloituu. Laulajalla on myös oltava kuva siitä, miltä rentous kehossa tuntuu. Rentous löytyy yleensä, kun kehon osat ovat lähellä tasapainoasemaansa.

Kirjassa Vocology: The Science and Practice of Voice Habilitation (Titze & Abbott, 2012) puhutaan ihmisääneen ja värähtelyyn liittyen paljon erilaisista tasapainoasemista. Ääntöelimistöstä näitä löytyy lähes joka mittakaavassa. Esimerkiksi hengittäminen on värähtelyä tasapainoaseman ympärillä. Siinä sisäänhengityksen jälkeen laajentunut rintaontelo pyrkii luonnollisesti palaamaan takaisin lepotilaansa. Samoin äännön jälkeen uloshengityslihasten rentouduttua rintaontelo pyrkii laajentumaan takaisin samaan lepotilaan. Haukoteltaessa kurkunpää laskeutuu alaspäin kauemmaksi tasapainoasemastaan. Äännön aikana äänihuulet värähtelevät tasapainoasemansa ympärillä. Myös artikulaatioelimistön osat kuten kieli, leuka, huulet ja pehmeä kitalaki omaavat oman tasapainoasemansa.(Titze & Abbott, 2012)

Mitä kauemmaksi tasapainoasemasta poistutaan, sitä enemmän joudutaan yleensä ponnistelemaan. Ponnistelun tunne puolestaan aiheuttaa helposti lihasjännitysten säteilyä kurkunpään alueelle. Tasapainoaseman ytimessä lihasten on helpoin rentoutua. On tärkeä tunnistaa tasapainoasema ja se kuinka paljon siitä voi laulaessa poiketa ilman, että haitallista lihasjännitystä pääsee syntymään. Tämä pätee oleellisesti esimerkiksi hengitykseen. Sisäänhengityksen yksi tärkeistä tehtävistä on palauttaa keho sellaiseen tilaan, jossa äännön aikana syntyneet lihasjännitykset pääsevät purkautumaan. Hyvä hengitystekniikka auttaa näin ollen välttämään ylimääräisen jännityksen kertymistä lihaksistoon. Yhtenä hyvänä hengitysrentouden saavuttamisen apukeinona on opetella hengittämään ilmaa juuri sellainen määrä, jolla rintaontelo päätyy lähelle tasapainoasemaansa. Tässä tilassa keho ja varsinkin kurkku pääsevät parhaiten rentoutumaan. Usein kuitenkin laulettava ääni tai seuraava kokonainen fraasi hyötyvät hieman suuremmasta ilmamäärästä. Siksi sisäänhengityksen aikana voi olla tarpeen poikkeuttaa rintaonteloa enemmänkin sen tasapainoasemasta. Näin mm. pitkissä fraaseissa vältytään päätymästä fraasin lopussa tasapainoaseman vastakkaiseen äärilaitaan, jossa joudutaan suurella lihastyöllä tyhjentämään keuhkojen viimeisetkin ilman rippeet, jotta saataisiin fraasi kannateltua loppuun asti. Hengityksen on pystyttävä aina mukautumaan tilanteeseen. Sille on kuitenkin syynsä, että laulunopettajat usein varoittavat oppilasta hengittämästä liikaa ilmaa. Yllättävän pienelläkin ilmamäärällä tulee toimeen, kun tuki ja muut elementit ovat kohdillaan.

Äännön aikana tasapainoasemien merkitys korostuu entisestään. Sisäänhengityksen jälkeen keho on saatu rentoon tilaan. Äännön alkaessa on monen kehon osan pystyttävä liikkumaan äännön vaatimaan sijaintiin pois tasapainoasemastaan. Kielen on liikuttava vokaalin määräämään kohtaan suussa, leuan on tarvittaessa avauduttava enemmän, hengityslihaksiston aktiivisuudessa on tapahduttavat muutoksia, äänihuulten on tultava lähemmäksi toisiaan ja ääntöväylän muodon on muututtava. Tämän kaiken on tapahduttava riittävän nopeasti, tarkasti ja rennosti. Jos jonkin ääntöelimistön osan toiminta häiriintyy, näkyy vaikutukset heti myös muiden osien toiminnassa. Jos esimerkiksi kielen lihakset eivät pysty riittävän nopeasti tuottamaan oikeaa artikulaatioasetusta, jäykistyy helposti leukaa liikuttelevat lihakset yrittäessään korjata tilannetta. Leuasta taas kulkee lihassyitä suoraan ja välillisesti kieliluun kautta kurkunpäähän. Kun nämä jännittyvät liikaa, kurkunpään liikeradat estyvät. Jos kurkunpään kilpirusto ei puolestaan pääse kääntymään etureunastaan alaspäin, vaikeutuu sävelkorkeuden säätely. On helppo kuvitella, että kohtuullisen suuria ongelmia seuraa siitä, että ääntöjen välissä kurkun alueen jännitykset eivät rentoudu vaan alkavat jokaisen äännön jälkeen kertymään. Lopputuloksena on väsynyt ja jumissa oleva ääni. Lihakset tekevät työtä toisiaan vastaan yrittäessään liikutella rustoja ja luita, jotka ovat vastavaikuttajalihastensa toimesta poissa tasapainoasemastaan.

Muutamia yleisiä sudenkuoppia varottavaksi:

  1. Varo leuan lihasten jännittämistä äännön aikana.
  2. Varo jäykistämästä tukilihaksia tai muita lihaksia ennen äännön alkamista. Pyri siihen, että kaikki aktiivisuuden syntyminen äännössä käynnistyy lähes saman aikaisesti.
  3. Varo, että kieli ja leuka eivät ole yksikkö. Niiden on toimittava erillään ja tätä on syytä harjoittaa artikulaatioharjoituksilla. Leuan on pystyttävä pysymään paikoillaan silloin, kun kieli liikkuu.
  4. Pidä huoli, että aktiivisuus pysyy aktiivisuutena eikä muutu ponnisteluksi.

Lähteet:

Titze, I. R., & Abbott, K. V. (2012). Vocology: The science and practice of voice habilitation. National Center for Voice and Speech.

Hengitystekniikka laulussa

Tämän artikkelin on kirjoittanut laulunopettaja Tero Ikävalko. Alkuperäinen artikkeli sekä muita hyödyllisiä lauluun liittyviä artikkeleja on luettavissa Teron sivuilta: www.teroikavalko.fi

Hengitystekniikka on monien laulunopettajien yksi tärkeimpänä pitämistä laulutekniikan osa-alueista, mutta miksi?

Perusteluja tutkimuksista:

  • Sisäänhengityksessä pallean laskeutuessa alaspäin laskeutuu myös henkitorvi kohdistaen kurkunpäähän alaspäin suuntautuvaa vetoa (Macklin 1925). Tällä on teoriassa positiivinen vaikutus ääneen.
  • Keuhkotilavuus vaikuttaa äänihuulisulkuun äännön aikana tyypillisesti siten, että mitä suurempi keuhkotilavuus on, sitä etäämmällä äänihuulet ovat toisistaan äännön aikana (Iwarsson ym. 1998). Hengitys vaikuttaa siis äänen laatuun.
  •  Keuhkotilavuus vaikuttaa kurkunpään korkeuteen äännön aikana (Iwarsson & Sundberg 1998). Hengitys vaikuttaa siis äänen sävyyn ja ääntöväylän akustiikkaan.
  • Keuhkotilavuuden kasvu ja pallean laskeutuminen saavat henkitorven laskun myötä mekaanisesti aikaan äänihuulten kiinnityskohtien lähentymisen ja näin ollen äänihuulikudoksen löystymisen ja muutoksen sävelkorkeudessa (Sundberg, Leanderson & von Euler 1988).
  • Hengitystapa vaikuttaa kehon asentoon ja näin ollen esimerkiksi kurkunpään korkeuteen (Iwarsson 2001).

  Tyypillisiä laulupedagogiikan piiriin kuuluvia ajatuksia:

  •  Sisäänhengitys valmistaa kehon ääntöä varten.
  •  Sisäänhengitys rentouttaa ja avaa kurkkua.
  • Pallean laskeutuessa sisäänhengityksen aikana alaspäin, saadaan uloshengityksen kontrolliin käyttöön lihaksia, jotka ovat kauempana kurkunpäästä. Näin hyvä hengitystekniikka vähentää kurkunpäähän säteileviä lihasjännityksiä.
  • Pallean laskeutuminen laskee kurkunpäätä, mikä vaikuttaa äänen sävyyn ja käyttäytymiseen. Tämä on joskus toivottava asetus, mutta ei aina. 

Jokaisen keho on yksilöllinen. Toisella saattaa toimia paremmin hieman erilainen hengitystapa kuin jollain toisella. Hyvänä lähtökohtana on ns. perushengitystekniikkaa, joka pyrkii hyödyntämään koko hengityselimistöä rennolla tavalla. Ajatuksena on, että hengitys on ääntöjen välissä tapahtuva rentoutus, joka pitää huolen siitä, että ylimääräistä jännitystä ei pääse kertymään kurkun alueelle.Sisäänhengityksen aikana sisäänhengityslihakset aktivoituvat ja laajentavat rintaonteloa ja näin ollen keuhkojen tilavuutta. Sen seurauksena ilmaa alkaa virtaamaan keuhkoihin. Uloshengityksessä uloshengityslihakset aktivoituvat ja pienentävät keuhko-ontelon tilavuutta, jonka seurauksena ilmaa poistuu keuhkoista. Sekä sisään- että uloshengityksessä vaikuttaa myös keuhkoja ympäröivien rakenteiden elastisuus, jonka johdosta usein uloshengityksen alussa ei tarvita lihastyötä, koska laajentunut rintaontelo pyrkii automaattisesti palautumaan takaisin tasapainotilaansa.Tärkeimmät sisäänhengityslihakset ovat pallea ja uloimmat kylkivälilihakset. Tärkeimmät uloshengityslihakset ovat vatsalihakset ja sisemmät kylkivälilihakset. Sisäänhengityksessä uloimmat kylkivälilihakset laajentavat keuhkoja vaakatasossa ja pallea alaspäin. Kylkivälilihakset sijaitsevat nimensä mukaisesti kylkiluiden välissä. Pallea kiinnittyy alimpiin kylkiluihin, selkärankaan ja selän puolelta niinkin alas kuin lantioon asti. Aktivoituessaan se painaa vatsaonteloa kasaan tehden tilaa keuhkoille.Kokonaisvaltaisessa perushengityksessä pyritään siihen, että sisäänhengityksellä keuhko-ontelo laajenee sekä vaakatasossa että pystytasossa alaspäin. Vaakatason laajeneminen näkyy kylkien liikkumisena ja rintakehän leviämisenä. Alaspäin laajeneminen näkyy kevyenä vatsan, alaselän ja alakylkien ulospäin liikkumisena.  Näistä vatsan ulospäin työntyminen on yleensä selkeimmin nähtävissä, mutta hengitys on tärkeä aistia myös selän puolella ja alakyljissä.Tarkemman hengitysmekanismin ja hengityslihaksiston kuvauksen tarjoaa mm. Laukkanen ja Leino (1999), Titze (2000) ja Koistinen (2003).

LÄHTEET:

  1. Iwarsson, J., 2001. Effects of inhalatory abdominal wall movement on vertical laryngeal position during phonation. Journal of Voice, 15(3), pp.384–394.
  2. Iwarsson, J. & Sundberg, J., 1998. Effects of lung volume on vertical larynx position during phonation. Journal of Voice, 12(2), pp.159–165.
  3. Iwarsson, J., Thomasson, M. & Sundberg, J., 1998. Effects of lung volume on the glottal voice source. Journal of voice : official journal of the Voice Foundation, 12(4), pp.424–33.
  4. Koistinen, M., 2003. Tunne kehosi, vapauta äänesi: äänitimpurin käsikirja ; käytännönläheinen opas laulajille, kuorolaisille, kuoronjohtajille ja kaikille oman äänensä vapauttamisesta ja kehittämisestä kiinnostuneille, Sulasol.
  5. Laukkanen, A.M. & Leino, T., 1999. Ihmeellinen ihmisääni: äänenkäytön ja puhetekniikan perusteet, arviointi, mittaaminen ja kehittäminen, Gaudeamus.
  6. Macklin, C.C., 1925. X-ray studies on bronchial movements. American Journal of Anatomy, 35(2), pp.303–329.
  7. Sundberg, J. and Leanderson, R. and von Euler, C., 1988. Activity relationship between diaphragm and cricothyroid muscles. STL-QPSR, 29(2-3), 83–91.
  8. Titze, I.R., 2000. Principles of voice production, Iowa City: National Center for Voice and Speech.

Artikulaatio laulussa

Tämän artikkelin on kirjoittanut laulunopettaja Tero Ikävalko. Alkuperäinen artikkeli sekä muita hyödyllisiä lauluun liittyviä artikkeleja on luettavissa Teron sivuilta: www.teroikavalko.fi

Artikulaatioelimistö vastaa siitä, että vokaalit ja konsonantit kuulostavat sellaiselta kuin ne ihmiskorvaan puheessa ja laulussa kuulostavat. Äänihuulivärähtelyn synnyttämä ääni ei itsessään edusta mitään tiettyä vokaalia (paitsi ns. neutraalia vokaalia). Se saa kullekkin vokaalille ominaisen sävynsä vasta ääntöväylässä resonanssi-ilmiön vaikutuksesta. Siihen, mikä vokaalisävy resonanssin vaikutuksesta syntyy, vaikuttaa kielen, leuan ja huulten asento. Esimerkiksi suomen kielen vokaalissa /a/ on kieli kohtuullisen alhaalla ja takana suun ollessa varsin avoimena. Kun huulet tuodaan hieman suppuun ja kieltä nostetaan ylöspäin, muuttuu sävy vokaalin /u/ suuntaan. Kieli, huulet ja leuka vaikuttavat siis asennollaan ääntöväylän muotoon, sen akustisiin ominaisuuksiin ja näin ollen siihen, mikä vokaali äännössä syntyy. Kielen, leuan ja huulten on pystyttävä laulussa liikkumaan ketterästi asennosta toiseen. Jos niitä liikuttavat lihakset eivät toimi kunnolla, joutuu laulaja tekemään ylimääräistä työtä saavuttaakseen vaadittavat artikulaatioasetukset. Ylimääräisestä työstä ja ponnistelusta seuraa hallitsematonta lihasjännitystä, mikä vaikeuttaa ääntöä huomattavasti ja tekee siitä puristeisen kuuloista. Kielen, leuan ja huulten toimintaa voidaan parantaa erilaisten harjoitusten avulla. Harjoituksilla niiden liikkeisiin saadaan nopeutta ja tarkkuutta. Oikeanlaisella harjoittelulla jumissa olevat lihakset alkavat rentoutumaan ja heikot lihakset vahvistumaan.

Eri vokaalit omaavat hieman erilaisia akustisia ominaisuuksia, mikä tarkoittaa sitä, että jokaisella vokaalilla on omat rajoitteensa ja vahvuutensa. Tämä johtuu siitä, että resonanssi vaikuttaa vokaalien muodostumisen lisäksi myös muihin ääntöön liittyviin asioihin kuten esimerkiksi äänihuulivärähtelyyn. Äännön tehoa voidaankin laulussa usein lisätä muokkaamalla vokaalia hieman erisävyiseksi. Muokkaamisesta voi olla apua esimerkiksi korkeita säveliä laulettaessa.

Vokaalien ja niiden eri vivahteiden ääntäminen vaatii tarkkaa asetusten hallintaa. Asetusten harjoittelussa on tärkeää hyödyntää sekä tunto että kuuloaistia. Tuntoaistin avulla hahmotetaan kielen, leuan ja huulten asentoa. Kuuloaistin avulla havainnoidaan syntyvää vokaalisävyä. Opittu asia sisäistetään näin ollen kahta eri oppimiskanavaa käyttäen, jolloin oppiminen tehostuu.