Kategoria: Proffan blogi

Top 3 asiat helppoon, kuuluvaan ja kestävään ääneen

Tämän artikkelin on kirjoittanut puhetekniikan ja vokologian professori Anne-Maria Laukkanen, Tampereen yliopisto. 

 

Summaisin seuraavalla tavalla:

MITKÄ TUNTEMUKSET KERTOVAT, KUN TOP 3 TOTEUTUVAT?

– Pieni paine lantionpohjassa ja alaselässä – pallea on riittävän alhaalla

– Pieni mukava venymisen tunne keskivartalossa ja kannattelun tunne core-lihaksissa (kuin taluttaisit eri suuntaan vetävää koiraa) – tuki toimii.

– Kurkku, nielu: tuntuu samalta kuin sisäänhengityksessä = avara, ei muuta

– Ääntöväylä: äänivärähtelyt tuntuvat etukitalaessa ja ’maskissa’ (nenän rustot ja poskien luut)

TOTEUTUMISTA AUTTAVAT PERIAATTEET

– kiireettömyys, suorastaan meditatiivisuus harjoituksia tehdessä (ääniharjoitukset eivät ole suorittamista, vaan etsimistä, tuntemusten tiedostamista ja sallimista)

– syvähengitys tapahtuu, kun vatsalihasten sallii rentoutua

– leuka, kielenkanta, nielu ja kurkunpää rentoutuvat, kun sallit kurkkua kurovan suojauksen pudota

– ääntely on nautinto (ääniharjoitukset eivät saa tuntua pahalta, eikä omaa ääntä saa pelätä ja pienentää ja muotoilla sitä, vaan antaa tulla. Äänenharjoitustraditiossa on käytetty joskus kuvausta: Hyvä puhe tulee kuin lapselta pissa. Siis vapaasti, vuolaasti, pakottomasti.)

Mikä auttaa pitämään yllä sitä, minkä ehkä hetkellisesti tavoittaa jossain harjoitteessa? Mikä auttaa harjoituksen siirtymistä puheeseen (ja lauluun)?

Ääntö, puhe ja laulu tapahtuvat lihasten avulla. Lihakset oppivat hitaasti, ne tarvitsevat hyvin paljon toistoja. Tärkeintä on, että tunnistaa nuo top 3 asiat ja etsii niitä yhä uudelleen, joka päivä, useita kertoja päivässä – sekä ilman ääntä että äänen kanssa, lyhyitä aikoja kerrallaan. Usein käy niin, että vaikka harjoituksessa tavoittaa syvähengityksen, niin huomaamattaan päästää siitä irti heti, kun alkaa puhua tai laulaa, pallea pääsee ylös liian nopeasti, kurkunpää nousee, ilmaa karkaa ulos liian vauhdikkaasti ja puhuja alkaa saattaa ääntä ulospäin aktivoimalla puhalluslihaksia (koska muuten paine ei tässä tilanteessa riittäisi äänen aikaansaamiseksi). Niinikään usein käy niin, että vaikka harjoituksessa tavoittaa alaleuan rentouden ja leukojen riittävän etäisyyden toisistaan ja kielen etisyyden, niin kun alkaa puhua, rupeaakin vanhan tavan mukaan jännittämään leuan ja kielenkannan lihaksia ja ’muotoilemaan’ puhetta. Näiden asioiden tunnistaminen auttaa eteenpäin. Esteenä on usein se, että me pyrimme aina pääsemään helpolla. Tällöin me tulemme puheessa usein paradoksaalisesti tehneeksi asioita vaikeammin, kuormittavammin. Tarkoitan tällä sitä, että esimerkiksi kireästi ja narisevasti puhuminen voi tuntua kaikkein helpoimmalta, koska siinä äänentuottoon tarvittavaa ilmaa säädellään kurkunpään pienillä lihaksilla isompien hengityslihasten sijasta.

Helpon ja tehokkaan toiminnan siirtymistä harjoituksista puheeseen ja lauluun helpottaa se, että mahdollisimman pian sen jälkeen, kun nämä top 3 löytyvät harjoitteissa, niitä aletaan välittömästi etsiä myös harjoitteiden lomassa toistelemalla sanoja, lauseita, ja lukemalla (tai laulamalla) tekstejä.

Äänen harjoittaminen tapahtuu parhaiten ja tehokkaimmin ammattitaitoisen opettajan avulla, sillä me olemme niin tottuneita omiin tapoihimme toimia, että meidän on vaikea tunnistaa, milloin jokin osa kehosta on ylijännittynyt, ja milloin vaikkapa leuan tai kurkunpään laskeutuminen on riittävän suurta (tai liiallista). Opettaja kuulee, näkee ja pystyy palautteellaan ohjaamaan harjoituksia, jotta ne toteutuvat oikein ja niistä on todellista hyötyä.

Lisää puheesta, äänestä ja harjoittamisesta löydät esimerkiksi kirjasta ’Ihmeellinen ihmisääni’ (Anne-Maria Laukkanen & Timo Leino, Gaudeamus 1999).

Ääntöväylä taloudellisessa äännössä

Tämän artikkelin on kirjoittanut puhetekniikan ja vokologian professori Anne-Maria Laukkanen, Tampereen yliopisto. 

Ääntöväylä taloudellisessa äännössä

Ääntöväylällä tarkoitetaan ontelostoa äänihuulista huuliin ja sieraimiin. Ääntöväylään kuuluvat siis nielu, suuontelo ja nenäontelo. Liikuttelemalla artikulaatioelimiä (kieli, huulet, pehmeä suulaki) me muovaamme ääntöväylän kokoa ja muotoa ja siten saamme aikaan eri äänteet. Ääntöväylä toimii myös kaikukoppana, jonka avulla ääntä voimistetaan. Taloudellisen äännön kannalta tärkeitä asioita ovat: Kurkunpää ei nouse, vaan pysyy siellä, minne se menee automaattisessa sisäänhengityksessä. Kieli on kaiken aikaa edessä (kielenkärki alahampaiden tuntumassa äänteestä riippumatta), kielenselkä ja -kanta täysin rentoina – siten kuin esimerkiksi sisäänhengityksen aikana. Leuka on aivan rento ja leuat koko ajan irti toisistaan niin paljon, että takahampaiden väliin mahtuisi vähintäänkin yksi sormi. Nämä asiat ovat tärkeitä sille, että ääntöväylä pystyy toimimaan tehokkaasti kaikukoppana.

Harjoituksia taloudellisen ääntöväylätilanteen löytämiseksi

1. Hengitä sisään ja ulos suun kautta. Tunne, miten viileä ilma piirtää suun ja nielun ääriviivat sisäänhengityksessä. Koko ääntöväylä on aivan rento, avara ja vapaa. Taltioi se tunne ja etsi sitä aina puheessa ja laulussa (ja muutoinkin, pitkin päivää tarkista tilanne ja etsi rentous ja väljyys takaisin, jos ne pyrkivät katoamaan).

2. Kokeile mielikuvaa, että hämmästyt oikein valtavasti ja positiivisesti ikään kuin näkisit jotain todella ällistyttävän ihanaa. Silmät leviävät suuriksi ja leuka loksahtaa alas kuin itsestään. Lantionpohjassa tuntuu pieni painon tunne merkkinä siitä, että aivan

automaattisesti on tullut antaneeksi ilman virrata sisään. (Kun pallea on päässyt alas, se samalla vetää leukaa ja kurkunpäätä hiukan alemmas). Voit äännähtää ’Täh!’ Kielenkärki alahampaissa, kieli makaa suun pohjalla aivan rentona – kuin kielenkannassa ja nielussa olisi puudutuspiikin tuottama täysi passiivisuus. Taltioi tämä tunne ja tämä asento ja pyri säilyttämään se koko ajan puheessa ja laulussa. Jos tämä harjoitus saa aikaan hartioitten kohoamisen sisäänhengitysvaiheessa, silloin hämmästyksen mielikuva ei ole sisäistynyt. Jos leuka ei loksahda itsestään alas, leukalihakset eivät ole rennot.

Taloudellisen puheen kannalta on tärkeää, että vaikka äänteet vaihtuvat, kielen kärki pysyy kaiken aikaa lähellä alaetuhampaita ja kielen kanta ei tee mitään, se on kuin passiivista pullataikinaa. Kielen etuosa artikuloi terhakkaasti (voit kokeilla erilaisia nopeita tavusarjoja: tättärää, töttöröö, lällällää) etsien näitä tuntemuksia. Ääni saa kirkkautta ja kantavuutta kielen etisyydestä. Kieli vetäytyy helposti kovin taakse (lähelle nielun takaseinää) ns. takavokaaleissa kuten a, o, u. Vuorottele nopeasti tättärää-tattaraa, löllöllöö-lollolloo yms.yrittäen säilyttää kieli a- ja o-vokaaleissakin yhtä edessä kuin ä- ja ö-vokaaleissa.

Sen lisäksi, että ääntöväylä toimii kaikukoppana, joka voimistaa äänihuulivärähtelyn tuottamaa ääntä, ääntöväylässä syntyvät resonanssit (ilmapatsaan myötävärähtelyt) myös auttavat äänihuulia värähtelemään pehmeällä tavalla silloinkin, kun tuotamme voimakasta ääntä. Eräs tärkeä merkki siitä, että äänihuulet pääsevät värähtelemään esteettömästi ja pehmeästi ja ääntöväylä voimistaa ääntä tehokkaasti on se, että äännön aikana tuntuu resonanssivärähtelyjen aiheuttamaa värinää etukitalaessa, kasvoissa, nenän ja poskien alueella. Kun tämä värinä tuntuu eikä samanaikaisesti nielussa ja kurkussa tunnu yhtään miltään, silloin ääni-instrumentti muuttaa tehokkaasti hengitysilman soivaksi ääneksi.

Keskeinen asia äännön kannalta on se, että äänentuottoelimistössä on kaksi päinvastaista myötäsyntyistä elintärkeää toimintaa: hengittäminen ja nieleminen. Kokeile näitä molempia vuorotellen: hengitä sisään ja ulos suun kautta ja haukottele välillä. Taltioi rentouden ja avaruuden tunne suussa, nielussa, kurkussa. Sen jälkeen nielaise pari kertaa hitaasti. Tunnet, miten kurkunpää nousee (Aatamin omena kohoaa ylöspäin, leukaa kohti), kieli vetäytyy taaksepäin ja nielu kuroutuu pienemmäksi, ahtaaksi. Äänihuulet myös puristuvat tässä tiiviisti yhteen, vaikka se ei yleensä tuota selkeitä tuntemuksia. Hengitykseen liittyvät toiminnat auttavat taloudellista ääntöä. Jos nielemiseen liittyvät toiminnat yhdistyvät ääntöön, siitä tulee helposti epätaloudellista: Äänihuulten puristuminen toisiaan vasten tekee äänestä kireän ja kuormittaa äänihuulia. Kurkunpään nousu ja nielun pienentyminen pienentää kaikukoppaa ja myös muuttaa äänen väriä lapsenomaiseen suuntaan.

Nielemiseen liittyvät toiminnat aktivoituvat helposti, koska niihin liittyy suojamekanismi: nielua ja kurkunpäätä kurotaan kiinni, jotta henkitorveen ei pääsisi mitään ylimääräistä. Stressi voi stimuloida tätä toimintamallia. Samalla voidaan purra hammasta, leukalihakset jännittyvät, yöaikaan esiintyy hampaiden narskuttelua. Niinikään pyrkimys varmistaa se, että kuulostaa ystävälliseltä ja herttaiselta, voi saada aikaan oman ääni-instrumentin pienentämistä: kurkunpää nostetaan, käytetään korkeampaa puhekorkeutta, huulet voivat olla kestohymyssä, suupielet sivuilla. Äänestä tulee heleä, mutta nämä pienennysmaneerit kuormittavat äänentuottoelimistöä.

Ääntöbalanssi

Tämän artikkelin on kirjoittanut puhetekniikan ja vokologian professori Anne-Maria Laukkanen, Tampereen yliopisto. 

Ääntöbalanssi tarkoittaa sitä, että äänihuulia lähennetään juuri sopivassa suhteessa toisiaan kohden suhteessa ilmanpaineeseen, joka tulee keuhkoista. Kun paine on suhteellisesti ottaen suuri ja äänihuulet lähentyvät höllästi toisiaan kohden, ääni on ns. vuotoinen, hönkäilevä, siinä voi kuulua kuiskauksenomaista hälyä. Vuotoinen ääni ei kanna. Kun äänihuulet lähentyvät liian tiiviisti toisiaan vasten, ääni on puristeinen, ponnisteinen tai narisevankuuloinen. Tämä äänentuottotapa syö äänen voimakkuutta, kun äänihuulia estetään tekemästä vapaata, laajaa värähtelyä. Äänihuulet myös kuormittuvat enemmän. Taloudellisin tapa on se, että äänihuulet ovat mahdollisimman kevyesti lähennetyt, mutta silti ääni ei ole vuotoinen, vaan kirkas, soiva.

Harjoituksia ääntöbalanssin ja helpon, soivan äänen etsimiseen:

1. Tarkista, että leuka on rento, kieli makaa suun pohjalla, kielen kärki alahuulen päällä, nielu täysin rentona. Kun hengität nenän kautta sisään, leuka ja kurkunpää laskevat kevyesti alas, ikään kuin kuminauha vetäisi niitä samalla, kun pallea pääsee alas kuin hissi, joka menee pohjakerrokseen. Hengittele tällä tavalla hetken aikaa ja anna leuan roikkua.

2. Pidä ihan sama olotila kuin edellisessä harjoituksessa, mutta anna nyt uloshengitysilman soida. Kuuluu kevyt ’hääää…’ Älä pidennä ääntä, anna sen olla vain tavallisen uloshengityksen mittainen. Kiinnitä huomiota siihen, että kurkunpäässä ja nielussa tuntuu ihan samalta kuin äänettömän uloshengitysjakson aikana eli ei miltään!

3. Laita alahuuli kevyesti ylähampaisiin ja anna uloshengitysilman tulla huulen ja hampaiden välistä ’vvvvvv’…. Kiinnitä huomiota siihen, että kielen kärki pysyy alahampaissa ja takahampaat ovat erossa toisistaan. Leuka yhtä rento ja roikkuva, vaikka suu on lähes kiinni.

4. Laita huulet kevyesti yhteen, hiukan törröllään, anna uloshengityksen kuulua kevyenä, helppona ’mmmmmm’. Kun leuka on ihan rento, tuntuu värinä nenänpäässä, ylähuulessa.

5. Anna m-äänteen soida pitkään ja kutittaa nenää ja ylähuulta, ja tee pitkän m:n aikana isoja, kevyesti pureskelevia liikkeitä leualla, älä pure hampaita yhteen. Kuvittele, että suussa on iso ja pehmeä toffeepala, joka estää leukoja puristumasta yhteen.

6. Anna m-äänteen soida ja avaa sitten suuta, niin että kaikki vokaalit mahtuvat ulos. Kielen kärki koko ajan alahampaissa, kielen kanta (takaosa) ja nielu kuin täysin velttoina, takahampaat erillään toisistaan kaikissa äänteissä. Vokaali pulpahtaa ulos kirkkaana ja helppona, yhtä soivana kuin mmmm (mutta ei honottavana).

mm-ii-mm-ee-mm-aa-mm-oo-mm-uu-mm-yy-mm-ää-mm-öö

Tarkista, ettei äänestä tule vokaaleissa nasaalinen, honottava: Sulje sieraimet välillä vokaalien ii, ee jne. soidessa. Jos ääni ei muutu, silloin siinä ei ole honotusta. Jos ääni muuttuu, kun sieraimet ovat kiinni, silloin ilma karkaa nenästä ja voi kuulostaa honottavalta.

7. Tee edellä oleva harjoitus, nyt mm:n sijasta llll (’äl’-äänne). Ällässä kielenkärki on hammasvallilla (kitalaen etuosa etuhampaiden takana). Anna sen pudota alaetuhampaisiin (niiden takapintaa vasten) jokaisen vokaalin aikana, kielen kanta, nielu, leuka ihan rentoina. Leuka koko ajan roikkuu, vain kielen kärki ja huulet muodostavat äänteitä. Sama kirkas, helppo sointi kaikissa vokaaleissa kuin l:ssä.

lll -ii- lll -ee- lll -aa- lll -oo- lll -uu- lll -yy- lll -ää- lll -öö

8. Luettele viikonpäivät ja kuukaudet samalla tavoin kuin edellisissä harjoituksissa: leuka rentona, kieli edessä.

9. Lue sivun mittainen teksti samalla tavoin kuin harjoitukset: leuka pysyy rentona, kielen kärki tekee äänteet, kielen kanta ja nielu eivät.

Suun avaaminen lisää äänen voimakkuutta, mutta ei kannata liioitella: suuaukon avaaminen suureksi pienentää samanaikaisesti nielua. Tärkeintä on, että takana (takahampaiden kohdalla) on tilaa leukojen välissä, vaikka suu olisi pienelläkin tai jopa kokonaan kiinni.

Ääniharjoituksissa ja puheessa ja laulussa kannattaa kaiken aikaa kiinnittää huomiota yläleuan puolella tuntuviin värähtelyihin. Silloin voi jopa tuntua, että ääni syntyy yläleuan puolella, ei kurkussa. Se on merkki ääntöbalanssista. Jos huomio kiinnittyy kurkunpäähän, silloin lähes väistämättä tulee tehneeksi liikaa eli lähentäneeksi äänihuulia liiaksi toisiaan vasten.

Ääniharjoituksia tehdessä saattaa käydä niin, että jumittuu käyttämään vain yhtä sävelkorkeutta.

Kannattaa aina välillä antaa äänen liukua ylös ja alas, hiljaa, pakottomasti vaikkapa m-äänteellä tai r:llä.

Joka päivä kannattaisi liu’utella ääntä niin ylös ja niin alas kuin mahdollista, se verryttelee äänentuottoelimistöä. Liu’uttelu yhdessä haukottelun kanssa auttaa liukua tapahtumaan kevyesti, pakottomasti.

Äänen tuki

Tämän artikkelin on kirjoittanut puhetekniikan ja vokologian professori Anne-Maria Laukkanen, Tampereen yliopisto. 

Äänen tuki tarkoittaa ilmanpaineen ja ilmavirtauksen säätelyä äännön aikana hengitys- ja vartalon tukilihaksilla. Silloin kurkunpään lihasten vastuu tässä tehtävässä pienenee.

Tuen käsite ymmärretään helposti väärin. Äänen tuki ei tarkoita sitä, että pinnallisia vatsalihaksia tietoisesti jännitettäisiin siten kuin esimerkiksi puhaltamisen yhteydessä. Tuki tarkoittaa päinvastoin sisäänhengitystilanteen säilyttämistä mahdollisimman pitkään äännön aikana. Pallea pyritään pitämään alhaalla mahdollisimman kauan eli sen nousua pyritään jarruttamaan. Tukeen liittyvät vartalon tuntemukset ovat enemmänkin sitä, että kudokset venyttyvät sisäänhengitetyn ja sisällä säilytetyn ilman vaikutuksesta kuin että lihaksia jännittämällä ilmaa pyrittäisiin pusertamaan ulospäin.

Harjoituksia tuen etsimiseksi

  1. Aloita automaattisesta sisäänhengityksestä. Kun saat sisäänhengityksessä pienen paineen tunteen lantionpohjaan ja venyttymisen tunteen vartaloon, säilytä se tilanne ja ilma keuhkoissa mahdollisimman pitkään. Sihise ilma hitaasti ulos s:llä. Tee sama vokaalilla, esimerkiksi y:llä. (Pidä ylä- ja alaleuan takahampaat irti toisistaan ja leuka rentona, vaikka huulet menevät törrölleen.) Voit mitata sihinän ja vokaaliäännön kestoa. Naisten keskiarvo on 25 sekuntia, miesten 35 sekuntia (johtuen siitä, että miehet ovat keskimäärin fyysisesti kookkaampia ja siksi keuhkotilavuus on suurempi).
  2. Kävele rauhallisesti ja laske mielessäsi sisäänhengityksen aikana esim. 1-6. Pidä sisään hengitetty ilma keuhkoissa seuraavat kolme askelta ja laske sitten keuhkot tyhjiksi pienellä sihinällä seuraavien kuuden askeleen aikana. Kokeile pidentää uloshengitysvaihetta useamman askelen verran. Voit jatkaa tätä harjoitusta laskemalla ääneen lukuja sen uloshengitysvaiheen aikana, tavoitellen aina isompiin lukuihin ehtimistä. On tärkeää, että pieni paineen tunne tuntuu lantionpohjassa koko ajan eikä kurkussa puolestaan tunnu miltään, ääni ei muutu narisevaksi tms.

Jos pinnallisia vatsalihaksia aktivoidaan tietoisesti äännön aikana, se saa äänihuulet pusertumaan tiiviimmin toisiaan vasten (ponnistusrefleksi). Tällainen kuormittaa äänihuulia. Jos hengityslihakset eivät ota vastuuta ilmanpaineen ja –virtauksen säätelystä äännön aikana (=tuki), kurkunpään lihakset joutuvat sen tekemään. Silloin ilman virtausta hidastetaan puristamalla äänihuulia toisiaan vasten. Äänestä tulee tiukka, usein nariseva.

Ilmanpainetta tarvitaan, jotta ääntä ylipäätään syntyisi, ja ilmanpainetta tarvitaan enemmän, kun halutaan voimakkaampaa ääntä tai lauletaan korkeammalta. Silti tätä voimaa kannattaa etsiä ajatellen lantionpohjan ja alaselän paineen tunnetta: Mitä voimakkaampaa ja korkeampaa ääntä haluaa, sitä voimakkaampaa paineentunnetta lantionpohjassa ja alaselässä kannattaa etsiä. Tällä tavalla voidaan estää ’ylisuorittaminen’, ponnistusrefleksinomainen äänen voimistaminen.

Syvähengitys

Tämän artikkelin on kirjoittanut puhetekniikan ja vokologian professori Anne-Maria Laukkanen, Tampereen yliopisto. 

Syvähengitys tarkoittaa sellaista hengityksen tapaa, jolla keuhkot täyttyvät pohjasta alkaen ja johon eri sisäänhengityslihakset pääsevät osallistumaan tasapainoisesti. Suurin ja tärkein sisäänhengityslihas, pallea, pääsee laskeutumaan alas. Syvähengitys on paras hengitystapa ’keuhkotuuletuksen’ (happea kehoon, hiilidioksidia ulos) kannalta, ja se tarjoaa parhaat mahdollisuudet säädellä äännönaikaista ilmanpainetta ja ilmavirtausta hengitys- ja tukilihasten avulla. Syvähengitys myös vetää lempeästi, luonnollisella (mekaanisella) tavalla kurkunpäätä alaspäin (voit tuntea tämän liikkeen, kun laitat käden kaulallesi ja hengität sisään riittävän syvään – ja esimerkiksi haukottelet). Kurkunpään lasku helpottaa äänihuulten värähtelyä ja myös parantaa ääntöväylän toimintaa kaikukoppana.

Harjoituksia syvähengityksen löytämiseksi:

  1. Automaattinen sisäänhengitys: Syvän sisäänhengityksen jälkeen puhalla kaikki ilma voimakkaasti ulos, niin, ettei sinulla ole enää yhtään ilmaa sanoaksesi mitään. Tunne, miten vatsalihakset jännittyvät puhalluksessa. Pidä se voimakas jännitys yllä niin kauan, että on pakko päästää vatsalihakset rennoiksi. Rentouta vatsalihakset nopeasti ’naps’. Tällöin ilma vain ryntää keuhkoihin, sitä ei tarvitse kiskoa. Tunne, miten ilma virtaa pohjaan saakka, vyötärö ja alaselkä ponnahtavat leveämmiksi ja tunnet paineen tunteen lantionpohjassa.

Toinen versio: Jännitä lantionpohjan ja alavatsan lihakset ikään kuin pidättäisit pissaa tai vetäisit liian tiukkoja lannefarkkuja jalkaan. Puhalla samalla kaikki keuhkoissasi oleva ilma ulos. Pidä tämä voimakas jännitys hetken aikaa ja sitten rentouta hyvin nopeasti. Tässäkin tapauksessa ilma ryntää keuhkoihin automaattisesti ja tunnet paineen lantionpohjassa.

  1. Mene lattialle polvi-istuntaan, laske takamus jalkojesi päälle ja kädet pitkälle eteen pitkin maata. Tunne, miten sisäänhengitys tuntuu alaselässä ja lantionpohjassa saakka. Säilytä tämä tuntemus, kun nouset polviseisonta-asentoon. Nouse seisomaan. Etsi sisäänhengitykseen lantionpohjatuntumaa. Voit auttaa sen löytymistä esim. hengittämällä nenän kautta siten kuin nuuhkisit pitkin, hitain, nauttivin vedoin jotain hyväntuoksuista kukkaa tai jos suljet toisen sieraimen ja nuuhkit vastusta vasten.

Alaselän ja lantionpohjan paineen tunne kertoo siitä, että pallea on päässyt tarpeeksi alas. Vatsalihasten rentoutuminen on edellytys tälle. Alaselän tuntemusten etsiminen on tärkeää, sillä pallea laskeutuu tasaosastaan kaksi kertaa niin alas kuin etuosastaan.

Hyvä ryhti

Tämän artikkelin on kirjoittanut puhetekniikan ja vokologian professori Anne-Maria Laukkanen, Tampereen yliopisto. 

Hyvä ryhti tarkoittaa sellaista tapaa kannatella kehoaan istuessa, seistessä ym., jossa lihakset kuormittuvat tarkoituksenmukaisesti ja tasapuolisesti, ja äänentuottoelimistö pääsee toteuttamaan tehtäväänsä vaivattomasti: keuhkot pääsevät täyttymään kunnolla, hengityslihasten on helpointa vastata ilmankäytöstä äänentuoton aikana, kurkunpään lihakset pääsevät toimimaan vapaasti.

Harjoitus hyvän ryhdin löytämiseksi: Seiso molemmat jalat tukevasti lattialla. Nosta kädet suoraan ylös. Hengitä sisään ja kurota samalla käsiä kohti kattoa. Tunne, miten selkäranka pitenee mukavasti. Laske kädet hitaasti sivukautta alas uloshengityksen aikana. Anna ilman sihistä ulos s:llä.

Jää siihen asentoon, mihin tämä liike luonnostaan vie: Koko vartalo ja niska pitenee, leuka on rennosti hiukan alaviistossa, rintalasta luonnollisesti ylhäällä (kun rinta tahtoo usein painua kuopalle ja hartiat eteenpäin, tämä liike auttaa). Voit vielä kevyesti pyöräyttää hartiat taakse ja ajatella, että lapaluut laskeutuvat kevyesti alaspäin, kuin laskisit ne takataskuun. Voit myös kääntää kämmenet kevyesti taaksepäin. Tämä usein palauttaa eteenpäin kiertyneet olkapäät paikoilleen. Tarkista, että lantio on keskellä, ei eteenpäin eikä taaksepäin kallistuneena. Pidä polvet pehmeinä.

Etsi tätä asentoa monta kertaa päivässä niin istuen kuin seisten. Totuttele siihen. Siinä on kaikkein helpoin olla.

Selkälihasten ja vartalon syvien tukilihasten (ns. core-lihakset) vahvistaminen jumpalla auttaa hyvän ryhdin löytämisessä ja ylläpitämisessä ja tekee siten hyvää myös äänelle. Erilaiset tasapainoharjoitukset, kuten yhdellä jalalla seisominen, lentokoneasento jne., harjoittavat tukilihaksistoa.

Puheäänen harjoittamisen tavoitteet ja muutamia hyväksi koettuja harjoituksia niiden saavuttamiseksi

Tämän artikkelin on kirjoittanut puhetekniikan ja vokologian professori Anne-Maria Laukkanen, Tampereen yliopisto. 

Keskeinen tavoite puheäänen harjoittamisessa on saada puheentuottoelimistö toimimaan’taloudellisesti’. Tällöin on mahdollista puhua vaivattomasti, kuuluvasti, selkeästi ja ilmaisevasti, ja ääni kestää paremmin niin puhetyön kuin vapaa-ajankin sille asettamaa kuormitusta. Tämä auttaa välttämään ikäviä kurkun väsymisoireita ja äänen käheytymistä. Päinvastaisessa tapauksessa, kun puhetapa on epätaloudellinen, se kuormittaa äänentuottoelimistöä ja erityisesti äänihuulia tarpeettoman paljon, mihin sisältyy suurempi todennäköisyys saada monenlaisia väsymisoireita (puhumisen jälkeistä palan tunnetta, kutinaa, kirvelyä ja kipua kurkussa, lisääntynyttä rykimistarvetta, äänen sameutumista, madaltumista, käheytymistä, katkeilua) ja jopa riski äänihäiriön kehittymiseen.

’Taloudellinen’ äänenkäyttö on sitä, että äänentuottoelimistö toimii tarkoituksenmukaisesti, jolloin saadaan maksimaalinen teho (mahdollisimman kuuluva ääni) mahdollisimman pienellä äänihuulten rasituksella. Keskeiset taloudellisen äänenkäytön piirteet ovat: äänihuulet (henkitorven yläpäässä olevat pienet poimut) pääsevät värähtelemään esteettömästi ja vuorotellen avaavat ja sulkevat henkitorvea. Äänihuulet kohtaavat toisensa lempeästi siinä henkitorven sulkeutumisen vaiheessa, eivät läiskähdä voimalla yhteen. Äänihuulten alapuolella on riittävä ilmanpaine, jonka säätelystä vastaavat hengityslihakset, eivät äänihuulet. Äänihuulten yläpuolinen ns. ääntöväylä toimii tehokkaasti eräänlaisena kaikukoppana.

Äänenkäytön harjoittamisen yhteydessä perinteisesti toistuvat sellaiset tavoitteet kuin hyvä ryhti, syvähengitys, äänen tuki (ilman säätely), ääntöbalanssi, kurkunpään pitäminen lepotasossa tai sen alapuolella, kieli edessä, leuka, nielu ja kaula rentoina. Mitä ne tarkoittavat, miksi niitä tavoitellaan, miten ne saavuttaa nopeimmin, mistä tietää, onko saavuttanut eli miltä tuntuu, kun on saavuttanut, ja mikä auttaa pitämään yllä sitä, minkä on ehkä hetkellisesti saavuttanut? Mikä auttaa harjoituksen siirtymistä puheeseen (ja lauluun)? Alla yritykseni vastata näihin kysymyksiin äänentutkimuksen antamien tulosten ja ääniopiskelu- ja opetuskokemukseni pohjalta. Taustana ovat klassisen laulun ja puhetekniikan opetuksen traditiot.