Ääntöbalanssi

Tämän artikkelin on kirjoittanut puhetekniikan ja vokologian professori Anne-Maria Laukkanen, Tampereen yliopisto


Ääntöbalanssi tarkoittaa sitä, että äänihuulia lähennetään juuri sopivassa suhteessa toisiaan kohden suhteessa ilmanpaineeseen, joka tulee keuhkoista. Kun paine on suhteellisesti ottaen suuri ja äänihuulet lähentyvät höllästi toisiaan kohden, ääni on ns. vuotoinen, hönkäilevä, siinä voi kuulua kuiskauksenomaista hälyä. Vuotoinen ääni ei kanna. Kun äänihuulet lähentyvät liian tiiviisti toisiaan vasten, ääni on puristeinen, ponnisteinen tai narisevankuuloinen. Tämä äänentuottotapa syö äänen voimakkuutta, kun äänihuulia estetään tekemästä vapaata, laajaa värähtelyä. Äänihuulet myös kuormittuvat enemmän. Taloudellisin tapa on se, että äänihuulet ovat mahdollisimman kevyesti lähennetyt, mutta silti ääni ei ole vuotoinen, vaan kirkas, soiva.

Harjoituksia ääntöbalanssin ja helpon, soivan äänen etsimiseen:

1. Tarkista, että leuka on rento, kieli makaa suun pohjalla, kielen kärki alahuulen päällä, nielu täysin rentona. Kun hengität nenän kautta sisään, leuka ja kurkunpää laskevat kevyesti alas, ikään kuin kuminauha vetäisi niitä samalla, kun pallea pääsee alas kuin hissi, joka menee pohjakerrokseen. Hengittele tällä tavalla hetken aikaa ja anna leuan roikkua.

2. Pidä ihan sama olotila kuin edellisessä harjoituksessa, mutta anna nyt uloshengitysilman soida. Kuuluu kevyt ’hääää…’ Älä pidennä ääntä, anna sen olla vain tavallisen uloshengityksen mittainen. Kiinnitä huomiota siihen, että kurkunpäässä ja nielussa tuntuu ihan samalta kuin äänettömän uloshengitysjakson aikana eli ei miltään!

3. Laita alahuuli kevyesti ylähampaisiin ja anna uloshengitysilman tulla huulen ja hampaiden välistä ’vvvvvv’…. Kiinnitä huomiota siihen, että kielen kärki pysyy alahampaissa ja takahampaat ovat erossa toisistaan. Leuka yhtä rento ja roikkuva, vaikka suu on lähes kiinni.

4. Laita huulet kevyesti yhteen, hiukan törröllään, anna uloshengityksen kuulua kevyenä, helppona ’mmmmmm’. Kun leuka on ihan rento, tuntuu värinä nenänpäässä, ylähuulessa.

5. Anna m-äänteen soida pitkään ja kutittaa nenää ja ylähuulta, ja tee pitkän m:n aikana isoja, kevyesti pureskelevia liikkeitä leualla, älä pure hampaita yhteen. Kuvittele, että suussa on iso ja pehmeä toffeepala, joka estää leukoja puristumasta yhteen.

6. Anna m-äänteen soida ja avaa sitten suuta, niin että kaikki vokaalit mahtuvat ulos. Kielen kärki koko ajan alahampaissa, kielen kanta (takaosa) ja nielu kuin täysin velttoina, takahampaat erillään toisistaan kaikissa äänteissä. Vokaali pulpahtaa ulos kirkkaana ja helppona, yhtä soivana kuin mmmm (mutta ei honottavana).

mm-ii-mm-ee-mm-aa-mm-oo-mm-uu-mm-yy-mm-ää-mm-öö

Tarkista, ettei äänestä tule vokaaleissa nasaalinen, honottava: Sulje sieraimet välillä vokaalien ii, ee jne. soidessa. Jos ääni ei muutu, silloin siinä ei ole honotusta. Jos ääni muuttuu, kun sieraimet ovat kiinni, silloin ilma karkaa nenästä ja voi kuulostaa honottavalta.

7. Tee edellä oleva harjoitus, nyt mm:n sijasta llll (’äl’-äänne). Ällässä kielenkärki on hammasvallilla (kitalaen etuosa etuhampaiden takana). Anna sen pudota alaetuhampaisiin (niiden takapintaa vasten) jokaisen vokaalin aikana, kielen kanta, nielu, leuka ihan rentoina. Leuka koko ajan roikkuu, vain kielen kärki ja huulet muodostavat äänteitä. Sama kirkas, helppo sointi kaikissa vokaaleissa kuin l:ssä.

lll -ii- lll -ee- lll -aa- lll -oo- lll -uu- lll -yy- lll -ää- lll -öö

8. Luettele viikonpäivät ja kuukaudet samalla tavoin kuin edellisissä harjoituksissa: leuka rentona, kieli edessä.

9. Lue sivun mittainen teksti samalla tavoin kuin harjoitukset: leuka pysyy rentona, kielen kärki tekee äänteet, kielen kanta ja nielu eivät.

Suun avaaminen lisää äänen voimakkuutta, mutta ei kannata liioitella: suuaukon avaaminen suureksi pienentää samanaikaisesti nielua. Tärkeintä on, että takana (takahampaiden kohdalla) on tilaa leukojen välissä, vaikka suu olisi pienelläkin tai jopa kokonaan kiinni.

Ääniharjoituksissa ja puheessa ja laulussa kannattaa kaiken aikaa kiinnittää huomiota yläleuan puolella tuntuviin värähtelyihin. Silloin voi jopa tuntua, että ääni syntyy yläleuan puolella, ei kurkussa. Se on merkki ääntöbalanssista. Jos huomio kiinnittyy kurkunpäähän, silloin lähes väistämättä tulee tehneeksi liikaa eli lähentäneeksi äänihuulia liiaksi toisiaan vasten.

Ääniharjoituksia tehdessä saattaa käydä niin, että jumittuu käyttämään vain yhtä sävelkorkeutta.

Kannattaa aina välillä antaa äänen liukua ylös ja alas, hiljaa, pakottomasti vaikkapa m-äänteellä tai r:llä.

Joka päivä kannattaisi liu’utella ääntä niin ylös ja niin alas kuin mahdollista, se verryttelee äänentuottoelimistöä. Liu’uttelu yhdessä haukottelun kanssa auttaa liukua tapahtumaan kevyesti, pakottomasti.

Close Menu