Ääntöväylä taloudellisessa äännössä

Tämän artikkelin on kirjoittanut puhetekniikan ja vokologian professori Anne-Maria Laukkanen, Tampereen yliopisto


Ääntöväylä taloudellisessa äännössä

Ääntöväylällä tarkoitetaan ontelostoa äänihuulista huuliin ja sieraimiin. Ääntöväylään kuuluvat siis nielu, suuontelo ja nenäontelo. Liikuttelemalla artikulaatioelimiä (kieli, huulet, pehmeä suulaki) me muovaamme ääntöväylän kokoa ja muotoa ja siten saamme aikaan eri äänteet. Ääntöväylä toimii myös kaikukoppana, jonka avulla ääntä voimistetaan. Taloudellisen äännön kannalta tärkeitä asioita ovat: Kurkunpää ei nouse, vaan pysyy siellä, minne se menee automaattisessa sisäänhengityksessä. Kieli on kaiken aikaa edessä (kielenkärki alahampaiden tuntumassa äänteestä riippumatta), kielenselkä ja -kanta täysin rentoina – siten kuin esimerkiksi sisäänhengityksen aikana. Leuka on aivan rento ja leuat koko ajan irti toisistaan niin paljon, että takahampaiden väliin mahtuisi vähintäänkin yksi sormi. Nämä asiat ovat tärkeitä sille, että ääntöväylä pystyy toimimaan tehokkaasti kaikukoppana.

Harjoituksia taloudellisen ääntöväylätilanteen löytämiseksi

1. Hengitä sisään ja ulos suun kautta. Tunne, miten viileä ilma piirtää suun ja nielun ääriviivat sisäänhengityksessä. Koko ääntöväylä on aivan rento, avara ja vapaa. Taltioi se tunne ja etsi sitä aina puheessa ja laulussa (ja muutoinkin, pitkin päivää tarkista tilanne ja etsi rentous ja väljyys takaisin, jos ne pyrkivät katoamaan).

2. Kokeile mielikuvaa, että hämmästyt oikein valtavasti ja positiivisesti ikään kuin näkisit jotain todella ällistyttävän ihanaa. Silmät leviävät suuriksi ja leuka loksahtaa alas kuin itsestään. Lantionpohjassa tuntuu pieni painon tunne merkkinä siitä, että aivan

automaattisesti on tullut antaneeksi ilman virrata sisään. (Kun pallea on päässyt alas, se samalla vetää leukaa ja kurkunpäätä hiukan alemmas). Voit äännähtää ’Täh!’ Kielenkärki alahampaissa, kieli makaa suun pohjalla aivan rentona – kuin kielenkannassa ja nielussa olisi puudutuspiikin tuottama täysi passiivisuus. Taltioi tämä tunne ja tämä asento ja pyri säilyttämään se koko ajan puheessa ja laulussa. Jos tämä harjoitus saa aikaan hartioitten kohoamisen sisäänhengitysvaiheessa, silloin hämmästyksen mielikuva ei ole sisäistynyt. Jos leuka ei loksahda itsestään alas, leukalihakset eivät ole rennot.

Taloudellisen puheen kannalta on tärkeää, että vaikka äänteet vaihtuvat, kielen kärki pysyy kaiken aikaa lähellä alaetuhampaita ja kielen kanta ei tee mitään, se on kuin passiivista pullataikinaa. Kielen etuosa artikuloi terhakkaasti (voit kokeilla erilaisia nopeita tavusarjoja: tättärää, töttöröö, lällällää) etsien näitä tuntemuksia. Ääni saa kirkkautta ja kantavuutta kielen etisyydestä. Kieli vetäytyy helposti kovin taakse (lähelle nielun takaseinää) ns. takavokaaleissa kuten a, o, u. Vuorottele nopeasti tättärää-tattaraa, löllöllöö-lollolloo yms.yrittäen säilyttää kieli a- ja o-vokaaleissakin yhtä edessä kuin ä- ja ö-vokaaleissa.

Sen lisäksi, että ääntöväylä toimii kaikukoppana, joka voimistaa äänihuulivärähtelyn tuottamaa ääntä, ääntöväylässä syntyvät resonanssit (ilmapatsaan myötävärähtelyt) myös auttavat äänihuulia värähtelemään pehmeällä tavalla silloinkin, kun tuotamme voimakasta ääntä. Eräs tärkeä merkki siitä, että äänihuulet pääsevät värähtelemään esteettömästi ja pehmeästi ja ääntöväylä voimistaa ääntä tehokkaasti on se, että äännön aikana tuntuu resonanssivärähtelyjen aiheuttamaa värinää etukitalaessa, kasvoissa, nenän ja poskien alueella. Kun tämä värinä tuntuu eikä samanaikaisesti nielussa ja kurkussa tunnu yhtään miltään, silloin ääni-instrumentti muuttaa tehokkaasti hengitysilman soivaksi ääneksi.

Keskeinen asia äännön kannalta on se, että äänentuottoelimistössä on kaksi päinvastaista myötäsyntyistä elintärkeää toimintaa: hengittäminen ja nieleminen. Kokeile näitä molempia vuorotellen: hengitä sisään ja ulos suun kautta ja haukottele välillä. Taltioi rentouden ja avaruuden tunne suussa, nielussa, kurkussa. Sen jälkeen nielaise pari kertaa hitaasti. Tunnet, miten kurkunpää nousee (Aatamin omena kohoaa ylöspäin, leukaa kohti), kieli vetäytyy taaksepäin ja nielu kuroutuu pienemmäksi, ahtaaksi. Äänihuulet myös puristuvat tässä tiiviisti yhteen, vaikka se ei yleensä tuota selkeitä tuntemuksia. Hengitykseen liittyvät toiminnat auttavat taloudellista ääntöä. Jos nielemiseen liittyvät toiminnat yhdistyvät ääntöön, siitä tulee helposti epätaloudellista: Äänihuulten puristuminen toisiaan vasten tekee äänestä kireän ja kuormittaa äänihuulia. Kurkunpään nousu ja nielun pienentyminen pienentää kaikukoppaa ja myös muuttaa äänen väriä lapsenomaiseen suuntaan.

Nielemiseen liittyvät toiminnat aktivoituvat helposti, koska niihin liittyy suojamekanismi: nielua ja kurkunpäätä kurotaan kiinni, jotta henkitorveen ei pääsisi mitään ylimääräistä. Stressi voi stimuloida tätä toimintamallia. Samalla voidaan purra hammasta, leukalihakset jännittyvät, yöaikaan esiintyy hampaiden narskuttelua. Niinikään pyrkimys varmistaa se, että kuulostaa ystävälliseltä ja herttaiselta, voi saada aikaan oman ääni-instrumentin pienentämistä: kurkunpää nostetaan, käytetään korkeampaa puhekorkeutta, huulet voivat olla kestohymyssä, suupielet sivuilla. Äänestä tulee heleä, mutta nämä pienennysmaneerit kuormittavat äänentuottoelimistöä.