Laulussa soitin on oma keho. Niinpä kyky aistia kehon eri tiloja on ensisijaisen tärkeä. Laulutunneilla tehdään usein rentoutumisharjoituksia. Myös lauluasentoa harjoitellaan. Siihen voidaan etsiä rentoutta ja sen linjauksia voidaan hioa sellaiseen suuntaan, että keho toimii kokonaisuudessaan optimaalisemmin. Ensisijaisen tärkeää on oppia tunnistamaan, jos jossain lauluinstrumentin osassa vallitsee niin voimakas jännitys, että äänen tuotto hankaloituu. Laulajalla on myös oltava kuva siitä, miltä rentous kehossa tuntuu. Rentous löytyy yleensä, kun kehon osat ovat lähellä tasapainoasemaansa.
Kirjassa Vocology: The Science and Practice of Voice Habilitation (Titze & Abbott, 2012) puhutaan ihmisääneen ja värähtelyyn liittyen paljon erilaisista tasapainoasemista. Ääntöelimistöstä näitä löytyy lähes joka mittakaavassa. Esimerkiksi hengittäminen on värähtelyä tasapainoaseman ympärillä. Siinä sisäänhengityksen jälkeen laajentunut rintaontelo pyrkii luonnollisesti palaamaan takaisin lepotilaansa. Samoin äännön jälkeen uloshengityslihasten rentouduttua rintaontelo pyrkii laajentumaan takaisin samaan lepotilaan. Haukoteltaessa kurkunpää laskeutuu alaspäin kauemmaksi tasapainoasemastaan. Äännön aikana äänihuulet värähtelevät tasapainoasemansa ympärillä. Myös artikulaatioelimistön osat kuten kieli, leuka, huulet ja pehmeä kitalaki omaavat oman tasapainoasemansa.(Titze & Abbott, 2012)
Mitä kauemmaksi tasapainoasemasta poistutaan, sitä enemmän joudutaan yleensä ponnistelemaan. Ponnistelun tunne puolestaan aiheuttaa helposti lihasjännitysten säteilyä kurkunpään alueelle. Tasapainoaseman ytimessä lihasten on helpoin rentoutua. On tärkeä tunnistaa tasapainoasema ja se kuinka paljon siitä voi laulaessa poiketa ilman, että haitallista lihasjännitystä pääsee syntymään. Tämä pätee oleellisesti esimerkiksi hengitykseen. Sisäänhengityksen yksi tärkeistä tehtävistä on palauttaa keho sellaiseen tilaan, jossa äännön aikana syntyneet lihasjännitykset pääsevät purkautumaan. Hyvä hengitystekniikka auttaa näin ollen välttämään ylimääräisen jännityksen kertymistä lihaksistoon. Yhtenä hyvänä hengitysrentouden saavuttamisen apukeinona on opetella hengittämään ilmaa juuri sellainen määrä, jolla rintaontelo päätyy lähelle tasapainoasemaansa. Tässä tilassa keho ja varsinkin kurkku pääsevät parhaiten rentoutumaan. Usein kuitenkin laulettava ääni tai seuraava kokonainen fraasi hyötyvät hieman suuremmasta ilmamäärästä. Siksi sisäänhengityksen aikana voi olla tarpeen poikkeuttaa rintaonteloa enemmänkin sen tasapainoasemasta. Näin mm. pitkissä fraaseissa vältytään päätymästä fraasin lopussa tasapainoaseman vastakkaiseen äärilaitaan, jossa joudutaan suurella lihastyöllä tyhjentämään keuhkojen viimeisetkin ilman rippeet, jotta saataisiin fraasi kannateltua loppuun asti. Hengityksen on pystyttävä aina mukautumaan tilanteeseen. Sille on kuitenkin syynsä, että laulunopettajat usein varoittavat oppilasta hengittämästä liikaa ilmaa. Yllättävän pienelläkin ilmamäärällä tulee toimeen, kun tuki ja muut elementit ovat kohdillaan.
Äännön aikana tasapainoasemien merkitys korostuu entisestään. Sisäänhengityksen jälkeen keho on saatu rentoon tilaan. Äännön alkaessa on monen kehon osan pystyttävä liikkumaan äännön vaatimaan sijaintiin pois tasapainoasemastaan. Kielen on liikuttava vokaalin määräämään kohtaan suussa, leuan on tarvittaessa avauduttava enemmän, hengityslihaksiston aktiivisuudessa on tapahduttavat muutoksia, äänihuulten on tultava lähemmäksi toisiaan ja ääntöväylän muodon on muututtava. Tämän kaiken on tapahduttava riittävän nopeasti, tarkasti ja rennosti. Jos jonkin ääntöelimistön osan toiminta häiriintyy, näkyy vaikutukset heti myös muiden osien toiminnassa. Jos esimerkiksi kielen lihakset eivät pysty riittävän nopeasti tuottamaan oikeaa artikulaatioasetusta, jäykistyy helposti leukaa liikuttelevat lihakset yrittäessään korjata tilannetta. Leuasta taas kulkee lihassyitä suoraan ja välillisesti kieliluun kautta kurkunpäähän. Kun nämä jännittyvät liikaa, kurkunpään liikeradat estyvät. Jos kurkunpään kilpirusto ei puolestaan pääse kääntymään etureunastaan alaspäin, vaikeutuu sävelkorkeuden säätely. On helppo kuvitella, että kohtuullisen suuria ongelmia seuraa siitä, että ääntöjen välissä kurkun alueen jännitykset eivät rentoudu vaan alkavat jokaisen äännön jälkeen kertymään. Lopputuloksena on väsynyt ja jumissa oleva ääni. Lihakset tekevät työtä toisiaan vastaan yrittäessään liikutella rustoja ja luita, jotka ovat vastavaikuttajalihastensa toimesta poissa tasapainoasemastaan.
Muutamia yleisiä sudenkuoppia varottavaksi:
- Varo leuan lihasten jännittämistä äännön aikana.
- Varo jäykistämästä tukilihaksia tai muita lihaksia ennen äännön alkamista. Pyri siihen, että kaikki aktiivisuuden syntyminen äännössä käynnistyy lähes saman aikaisesti.
- Varo, että kieli ja leuka eivät ole yksikkö. Niiden on toimittava erillään ja tätä on syytä harjoittaa artikulaatioharjoituksilla. Leuan on pystyttävä pysymään paikoillaan silloin, kun kieli liikkuu.
- Pidä huoli, että aktiivisuus pysyy aktiivisuutena eikä muutu ponnisteluksi.
Lähteet:
Titze, I. R., & Abbott, K. V. (2012). Vocology: The science and practice of voice habilitation. National Center for Voice and Speech.